Akustiikka yhdistetään yleensä puheen erottavuuteen, musiikin kuunteluun tai äänentoistoltaan vaativiin kohteisiin, kuten konserttisaleihin, teattereihin ja auditorioihin. Huomioitava on myös, että akustiikka on ihmisen korvalle kokemusperäistä ja kukin kokee sen omalla tavallaan. Akustiset ominaisuudet ovat mitattavissa olevia suureita. Tärkeintä on kuitenkin tunnistaa akustiikan vaikutukset tilassa oleville henkilöille. Akustiikka on huomioitava suunnittelussa ja akustiseen suunnitteluun kuuluu myös tilojen välisen äänieristyksen toteutus kaikissa rakennushankkeissa.
Jälkikaiunta-aika
Aika, jona äänenvoimakkuus laskee 60 dB äänilähteen sulkemisesta. Pitkä jälkikaiunta-aika koetaan kaikuisana tilana. Hyvin vaimennetussa tilassa jälkikaiunta-aika on luokkaa 0,4 s. Jälkikaiunta-ajan avulla voidaan määrittää tilan kokonaisabsorptio. Jälkikaiunta-aika saattaa olla eri pituinen eri taajuuksilla. Yleensä korkeilla taajuuksilla on lyhyempi jälkikaiunta-aika kuin matalilla.
Äänenvaimennusluokka- eli absorptioluokka
Äänenvaimennus- eli absorptioluokat ovat A, B, C, D ja E standardin EN ISO 11654 mukaan. Mittaus suoritetaan taajuuksilla 200–5000 Hz. Luokan A tuotteilla on paras vaimennuskyky. Absortiokerroin on yksinkertaistettuna prosenttiosuus äänestä minkä seinäratkaisu imee itseensä, esim C luokka imee 60 % äänistä, jotka osuvat seinään.
Esimerkit
A- luokka, 45 mm runko ja villa

B- luokka, 45 mm runko ja ilmaväli

C - luokka, kiinnitys suoraan seinäpintaan

Suoraan seinäpintaan asennettunakin vaimennus (luokka C) on huomattava muutos. Useimmiten asennuksen helppouden kannalta tämä on hyvä ja riittävä ratkaisu.
Asennuspaikan rajoitteiden kannalta ohuempikin koolaus parantaa akustiikkaa ja tarjoaa tilan valaistuksen, kaiutin yms. johtojen piilottamisen paneelien taakse.
Äänieristys ja äänenvaimennus
Äänen absorptio ja äänieristys sekoitetaan arkikielessä usein toisiinsa. Ääneneristys on
rakenteen kyky estää äänen siirtymisen tilasta toiseen tai sen kulkeutumisen rakenteen läpi. Äänieristys tilojen välille on toteutettava itse seinärakenteella, eristeet, ilmaväli, rakojen tiiveys vaikuttavat äänieristykseen. IV tekniikka otettava myös huomioon äänieristystä suunniteltaessa.
Ääniolosuhteiden merkitys
Kaikuisa ja meluisa tila on epämiellyttävä jokaiselle. Hyvä akustiikka korostuu erityisesti koulu- ja opetustiloissa, päiväkodeissa, auditorioissa, kirjastoissa, avokonttoreissa ja kokoustiloissa sekä kaikissa sosiaalitoimen tiloissa terveyskeskuksista vanhusten palvelutaloihin.
Avotoimistot ja joustavat työpisteet asettavat erityisiä haasteita tilan akustiikalle. Avotoimistojen suurimmista ongelmista on toisten ihmisten häiritsevä puhe. Tutkimustulosten mukaan puheäänet alentavat tuottavuutta, aiheuttavat stressioireita, lisäävät työn koettua kuormittuvuutta. Puheäänet myös kasvattavat virhemahdollisuuksia tietyissä keskittymistä vaativissa tehtävissä. Puheääntä voidaan vaimentaa lisäämällä tilaan sermejä/tilanjakajia, akustiikkapaneeleita, akustiikkalevyjä.